Prinsessan hautajaiset .. .

Hetken mietin, onko tämä nyt oikea paikka tätä tietoa jakaa (teksti kopioitu Seiskaliven käyttäjäpuolelta), mutta sosiaalinen media kuin sosiaalinen media. . Musta on usein niin räikeitä kirjoituksia ja kommentteja, että lienee vain oikeellista, jos jaan itsestäni myös ne heikkoudet ja pehmeydet ihmisten kuultavaksi, enkä vain kärjistetyimpiä ominaisuuksiani. Kuitenkin kyseessä on monelle muullekin valitettavan tuttu ja koskettava asia, vai mitä? :(
Tämä päivä on ollut yksi mun elämäni raskaimmista. 
Olen henkeen ja vereen eläintenoikeuksien puolustaja, enkä olisi siksi halunnut koskaan joutua tilanteeseen, jossa joudun todella pahan lymfooman edessä riisuutumaan aseista ja luovuttamaan.

Nelli leikattiin noin kolme viikkoa sitten ensimmäisen kerran, kun päätimme yrittää tytön parantamista.
Patologilta tullut vastaus kasvaimesta oli pahin mahdollinen, eli nopeasti etenevä lymfooma. 
Tytölle annetiin loppuelämäksi lääkitys kortisonista, vaan kukapa olisi arvannut, että se loppuelämä tulee olemaan todella lyhyt . . 
Nyt, kolme viikkoa myöhemmin syöpä uusiutui pahempana kuin aiemmin ja oli mahdotonta olla päättämättä nukutuksen puolesta. 
Joten . . 
Täytyy sanoa, että olen tämän asian kanssa aivan voimaton, riisuttu, puhditon ja itkenýt itseni niin pökerryksiin, että ihme jos tästä kammottavasta päivästä jää mieleeni muuta kuin sumuinen mielikuva, ..

"Tässä minä vielä nukun äidin rinnalla ja kerään voimiani, sillä muutaman tunnin sisällä edessä on pitkä matka näätien taivaaseen. Isi ja äiti itkevät, kun eivät ymmärrä ajatella, että taivashan on vallan erinomainen näädän paikka !
Siellä minä jatkan ruoan kerjuuta omaan hassunhauskaan tapaani ja kiusaan leikilläni ihmisiä hyppimällä lahkeisiin roikkumaan.
Tuhisen, puhisen, herkuttelen eritoten ja myös suukottelen äitiä ja iskää sieltä pilven päältä.
Äiti juuri itkien kuiskasi mulle, että se on kovasti aina odottanut sitä päivää, kun minä pieni energiapakkaus vanhenen niin, että alkaisin nukuksimaan äidin sylissä pitkiä pätkiä. Enhän minä ennen ole niin malttanut, mutta nyt tämä syöpä vei nuoresta voiton, eikä ole mukavampaa kuin olla sylissä, lämpimän viltin suojissa "

Äidin ja isin pikku prinsessa ...

R.I.P Nelli 

Nyt on tehty Nellin kanssa viimeinen matka. . Mikään ei liene inhottavampi tunne kuin odottaa lääkärin kommenttia siitä, onko sydän pysähtynyt jo, eikä kamalampi tunne kuin seistä anoppilan takapihalle kaivetun haudan äärellä ja jättää pieni prinessa sinne nukkumaan ikiunta.
Päälle istutettiin pieni lehtikuusi ja tyttö peiteltiin tuttuun riepuun ja laitettiin vasta varten hänelle ostettuun puulatikkoon.
Että voi tuntua pahalta pienen vuoksi!
Sitä lupaa että suojelee ja hoivaa leijonaemona omia lemmikkejään, kuin lapsia, sekä vannoo että "koskaan en sinua jätä, äiti on aina tässä".
Miksi sitten kuitenkin on pakko jättää?
Voi tätä itkun määrää. 

Lepää rauhassa rakas, olet ikuisessa turvassa äidin sydämessä, et siellä metsän reunalla sijaitsevassa kuopassa, johon sun ruumiisi haudattiin.. 

"En minä ole äiti, en tunne tapaa jolla ihmislasta rakastetaan. Mutta sinut otin omakseni, sinut ruokin, pesin, nukutin, hoivasin ja sinua pussailin.
Vaikka muut eivät sitä huomaakaan, en olisi voinut mitään muuta olentoa sinun laillasi rakastaa. 
Kai se oikeuttaa sanomaan: äiti rakastaa sinua ainiaan"

Surullinen näätäpoika ja särjetty sydän . . 

Asser on ollut tänään tosi vaisu, luulen, että stressaa Nellin puuttumista.. :(
Poika käy kaivelmassa kokoajan Nellin petivaatteita ja on nukkunut mun sylissä koko pitkän iltapäivän. 
Nellin boksi on nyt kokonaan tyhjennetty ja Asser saikin tilan omaan käyttöönsä, nyt nukkuu saman peiton sisällä, jossa Nellikin aikaisemmin.
Jotenkin kamalan raskas olo itselläkin, vaikka töissä oli oltava tietenkin melko normaalina. 
Silti kahvitauoilla pääsi kaksikin kertaa itku, kun tuntuu todella, todella lohduttomalta koko Nellin kuolema.. 

Noh, päivä päivältä eteenpäin. 
Alkaisi edes kivat säät, niin ei olisi siitäkin näin ankea olo. 
Auringosta kun tämä likka saa hirmuisen määrän energiaa !