Mies

Koko yö on tullut valvottua, mutta eipä se olekaan ihme kun ottaa huomioon, että heräsin uudenvuoden jälkeisenä päivänä darraisena sohvalta kello seitsemän illalla. Eli nythän sitä on tullut valvottua vasta viitisentoista tuntia(ko) ?

Taustalla soi Emotion-niminen haiku ja mielessä pyörii yksi ja ainoa mies. Armoton päänsärky nakertaa jossain mielen taustalla ja olo on yksitoikkoisen tyhjä. Tuntuu kuin kaikki mahdolliset kyyneleet ja tunteet olisi sanottu ja koettu, eikä mikään siihen auta.

Viimeiset parisen viikkoa mielessä on pyörinyt yksi tietty tähän elämäntilanteeseen sopiva aihepiiri, jota koskaan ennen en ole joutunut juurikaan käsittelemään päässäni. Mahtaisikohan kaiken takana ja pääpiruna olla mies?

Muistaako kukaan enää niitä aikoja kun jossain vaiheessa ylä-aste elämää ja nuorisovuosia rakastuit siihen tajuttoman suloiseen poikaan, joka oli luokkaa ylempänä kuin sinä? Ihastuit ja rakastuit hiljaa omassa itsessäsi, eikä poika tuntunut ikinä koskaan huomaavan sinua?

Silloinhan se oli kamalaa, kamala tunne,-kamala asia. "Kukaan ei koskaan tulisi rakastamaan mua jos ei tuo, ja jos ei tuo niin kukas sitten? Varmaa olisi että juuri me kaksi sovittais niin hyvin yhteen, mutta tuo ei tajua, tai ei halua. Yksi mahdollisuus ja se tajuaisi kuinka täydellisiä me oltaisiinkaan yhdessä?"

No, sitähän meistä kukaan ei saa tietää kuinka sopivia te kaksi olisitte olleet toisillenne, mitäänhään ei koskaan tapahtunut, vaan poika tallusteli koulussa joku brunette kainalossaan ja sinäkin aikaa myöten jo unohdit pojan mielestäsi.

Tuohon aikaan kuitenkin mielessäsi risteili monia ajatuksia rakkaudesta, ja kuinka asiat joskus olisivat. "Mitä minusta tulisi ja milloin sitä rakastuisi jalat altavievästi? Saanko ikinä sitä jonka haluan?

Mitä jalat altavievään rakkauteen tulee, löysit miehen rinnallesi jota tapailit välimatkanne suuruuden takia muutaman päivän viikossa, ikävöit päiväsi ilman häntä omassa pienessä yksiössäsi ja pienet kultaiset muistot sinusta ja "Herra Hänestä" olivat pumpulin puuduttamia päiväunia kuin suoraan Harlequin-kirjoista. Tuntui mukavalta kutinalta kun odotit "Herra Häntä" luoksesi, mutta illalla tämän kainalossa valvot edelleen tutkien itseäsi ja ajatuksiasi hänestä, teistä, elämästä.

Onko tämä mitä halusit? Onko tällä millään tulevaisuutta? Mitä ilmeisemmin ei, -ainakaan pitkällä tähtäimellä. Olet tunnoton ja kivikova sydämestäsi hänen vierellään. Kuitenkin ilman häntä tuntuu kuin jotain puuttuisi.

Ero oli tietenkin kivulias ja sinusta itsestäsi riippumaton. Itket monta päivää etkä halua kuulla kenestäkään mitään. Et ymmärrä miten näin kävikään ja syytät vain itseäsi. "Minä idiootti, käyttäydyin typerästi ja itsekkäästi"

Olisi niin paljon helpompaa saada poika kiinni pettämisestä, kuin kuulla ne kivuliaat sanat tämän huulilta, joissa hän lyhyesti ja varoittamatta toteaa ettei tämä toimi. Jokin tässä ei vain toimi, ja tiedät sen itsekin, muttet naisena pysty myöntämään sitä.

Naisena, verbaalisempana ja emotionaalisempana olentona haluat pitää kaiken kasassa. Sillä loppujen lopuksi syytät itseäsi siitä, että raivostuit jälleen kerran turhasta. Vaikka tunnet jo miehen niin hyvin ja käsität tapasi reagoida ongelmiinne (huutaen, raivoten ja vastauksia penäten) täysin turhaksi keinoksi.