maanantai 7. huhtikuuta 2014

Litrakaupalla täyteaineita ja "silikoonia"...

... Näin anonyymit ovat huudelleet, kun ilta-sanomat tänään julkaisi listan siitä, mitä kullekin on tähtösille on tehty.
Totuuden nimissä, - minähän olen feikeistä feikein ihminen.
Aamuisin kun painelen töihin, läiskin naaman tikkurilan värikartaksi ja vietän vaatekaapillakin jopa 20 minuuttia yrittäen etsiä tyylikkäitä ja toimistotyöskentelyyn sopivia kutimia päälleni. Kynsissä on jatkeet, hiuksissa on jatkeet ja useimmiten ripsiinkin tulee liimattua jatkeet.
Ihonväri on sentään oma, sillä olen harvinaisen laiska paikallaan makoilija, enkä koskaan saa aikaiseksi solariumi käyntejä. Ja jos saan, niin silloin puhutaan yksiköstä, ei monikoista.

Muutama vuosi sitten kokeilin botoxia otsaani ja totesin, että kyseinen lamautin ei sillä kohtaa oikein vaikuttanut itseeni mitenkään, - niin paitsi siis sen verran että kulmat eivät paljoa liikkuneet.
Rypyttömiin kasvoihin botoxin lutraaminen oli kuin baarissakäyntiä, jännää ja köyhdyttävää.
Huulitäytteiden käyttäminenhän mun kohdalla on aina ollut ihan julkista riistaa ja olen niistä ollut jopa Kauneus & Terveys lehdessä asti kertomassa kokemuksia. Viimeisimmän millilitran otin kuitenkin vuosi sitten, joten tässä kohtaa restylanet ovat huulistani hälvenneet jo kokonaan, botoxista nyt puhumattakaan.

                                            Ennen & Jälkeen



Koko hoito, huulitäytteet, botox, ripset, pidennys ,- kaikki.


Ei mitään. Ja hyvin nousevat kulmat! Huom, pieni "suppusuu" kuten äitini tapaa sanoa.


 Sitä en toki sano ettenkö kyseisiin aineisiin joskus vielä turvautuisi, mutta lähinnä tämän kirjoituksen oli tarkoitus olla teille, jotka olette kivenkovaan väittäneet että olen niin täynnä botoxia ja täyteaineita, että hyvä kun naamaani pystyn liikuttamaan. Mikäli erikoisessa ulkonäössäni on piirteitä jotka tietämättömistä luomuista vaikuttavat operoiduilta, niin ne ovat valitettavasti ihan luonnon luomia aistiärsykkeitä teidän silmillenne :)
Ohessa olevasta kuvasta näette, että kykenen liikuttamaan otsaani ja kulmiani aivan normaalisti ja että ilman huulimeikkiä nykyiset huuleni ovat hyvinkin ohuet ja kapeat. Itseasiassa suuni on jopa todella pieni kasvojeni mittasuhteisiin nähden.
Ja vai että tissitkin minulla on! :D
Eipä ole kauaa kun minua kosiskeltiin erään lehden alastonkuviin ja ensimmäinen ajatukseni tästä tarjouksesta oli; "kuka hitto haluaisi katsella a-kuppeja maksullisessa lehdessä?"
Kieltäydyin tottakai tarjouksesta, naimisissa olevana rouvashenkilönä, mutta toisaalta mieleni hinkui kovasti osoittaa että pienetkin rinnat voivat olla kauniit ja ne voi kantaa ylpeydellä.
Kyllä, ylpeydellä, vaikka sarkastista vitsiä näistä lätyistä usein veistänkin.


Huulet meikillä.


Lattarinta. 

23 kommenttia:

  1. Tää postaus oli ihan mathava! Ja nyt kun löysin sun blogin niin täytyy ehdottomasti alkaa lueskelemaan! :)

    VastaaPoista
  2. mikä hirveä tarve sulla on koko ajan pönkittää omaa egoas haukkumalla muita? kaikkein huvittavinta on se, että sulla ei oo varaa haukkua muita :D btw opettele juoksemaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tässä kirjoituksessa Tia ei mielestäni haukkunut ketään muita? Itse sen sijaan haukut Tiaa kommentissasi. Kaksinaismoralistista ja ennen kaikkea typerää!

      Poista
  3. oon melkein tykännyt tyylistäsi, mutta viidakko näytti sun pöpin puolen ja epävarmuuden aiheuttaman ylimielisyyden. pikkutyttö ihan hukassa.

    VastaaPoista
  4. eipä nuo kauneusleikkaukset kellekään sovi ja pölkäkin oot, loppu tän blogin seuraamine ku kerkes alkaaakaaaaa

    VastaaPoista
  5. Joo o... kova tyttö lokaamaan muita tyttöjä, vaikka ite yhtä bimbo epäonnistuneiden huuliensa kanssa :D

    VastaaPoista
  6. Oot idiootein ihminen! Miten kehtaat edes katsoa itseäs peiliin hyi helvetti

    VastaaPoista
  7. Hei voitteko lopettaa ton Tian haukkumisen ja kattoo peilii...? Nalkutatte koko ajan siitä kuin Tia haukkuu kaikkia jnejne mut todellisuudessa te ootte täälä koko ajan "sä oot idiootti kato peiliin tyhmä" blaablablaablablaa oikeesti lopettakaa ja miettikää vähä Tia on mahtava ihmine ja sil on kivat mielipiteet:) <3

    VastaaPoista
  8. Huonot hampaat? siitäkö se johtuu ettet hymyile, virnuilet vaan

    VastaaPoista
  9. Minä: ei voida, niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan, mitä tää on jatkuvasti pätemässä kuin joku tuksu!

    VastaaPoista
  10. Vaikka en susta Viidankon tähtösissä tykkää (toisaalta, veikkaan että se ohjelma antaa jokaisesta siellä kilpailevasta täysin väärän kuvan!) niin oon tosi kateellinen sun kylmäpäisyydestä ja omasta ylpeydestä ja itsetietoisuudestas! Voi kun itsekin pysyisin noin coolina ja kylmähermoisena tilanteessa kun tilanteessa! :D Lisäksi et taida olla mikään silikonibimbo, vaan seisot suht luonnollisella vartalolla muiden bimbojen ympärillä (paitsi Ama on toinen lempparini) ja näytät jopa paremmalta. Tosi mahtavaa! Älä kuitenkaa pumppaa naamaasi täyteen silikonia niin hyvin menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipas ihanan rehellistä palautetta :D Arvostan!

      Poista
  11. Kannattaisi jatkaa huulien täyttöä. Se sopii hyvin sun tyyliin. Silikonit ja salasuhde johonki rikkaaseen julkkikseen sopis myös.

    VastaaPoista
  12. Lättärinta tai ei, mielestäni alimmaisessa kuvassa tyylisi on kaunis ja luonnollinen, eli paras <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nella.. Ja nautinnollisia hääsuunnittelu hetkiä! :) <3

      Poista
  13. Mahtavan kaunis nainenhan sinä oot! Nainen on naiselle susi ja tiedätkin varmaan Tia että nämä toisia haukkuvat ovat niitä yksinhuoltajamammoja jostain tuppukylästä joilla ei muuta elämää ole kuin tv ja iltapäivälehdet. Eletään sossun rahoilla joten sinne baariinkaan ei päästä eikä meikkejä sun muita ostamaan. Puhumattakaan siitä että pääsisi korjailemaan ulkonäköään. Voin kertoa että onhan se mukavaa!! Nähdä itsessään muutoksia, ja itse kannan "uudet" rintani selkä suorana välittämättä muiden puheista!! Kyllä se on minä itse ja sinä itse kelle ne asiat tekee. Eipä siinä muilla pitäisi sanomista olla. En ole täysin suomalainen ja eniten yllätti suomeen tullessa kateellisuus ja kateus, maassa josta tulen, kirurgisia toimenpiteitä ja muita pienempiäkin toimenpiteitä on tehty miltei kaikille.
    Saathan sinä herranjumala itseäsi puolustaa ja kertoa itsestäsi faktoja koska tämä on sinun blogi. Olipa huvittavia vaan nuo jotkut kommentit sinulle. Pidä lippu korkealla ja anna suomalaisakkojen kaakattaa :D
    t: Natasha

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. -Riia-

    Miksi poistit kommenttisi? Tia olisi varmasti pitänyt siitä :)
    Minusta se oli kaunis ja hyvin kirjoitettu

    t: jälleen Natasha

    VastaaPoista
  16. Tia Kiuru on kaunis nainen ja hyvällä terveellä itsetunnolla varustettu. Uskaltaa kertoa ikävästä sairaudesta ja kuvien kera. Näytät hyvää esimerkkiä muillekin.
    -Mervi Kuopiosta-

    VastaaPoista
  17. Minusta vaikutat huumorintajuiselta ja itseironiselta. Olet myöskin kaunis, mutta toivon, ettet pilaa ennen aikojaan kasvojasi täyteaineilla.

    VastaaPoista