Herään tuntemattomasta huoneesta johon huokuu valoa verhottomasta ikkunasta.
On kuuma ja humalainen olo edelleen. Epäilen kellon olevan jo tuhottoman paljon, mutta olen väärässä.
Todellisuudessa nukuin vain muutaman tunnin kun heräsin.
Heräämiseni syynä toimi tällä kertaa parven, jolla nukuin, alla oleva puhelin.
Uuden aikainen puhelin joka ei millään tavoin vastaa omaa keski-aikaista mokkulaani syöttää huoneeseen entuudestaan tuntematonta biisiä, jonka biitti herättää huomioni.
Kuuntelen sanoja.
"Used to be a Romeo til' I found my Juliet
Now I don't rome no more,
And all my love she gets..
She come from a different place,
I come from the other side..
Even though we not the same..
That girl she changed my life, oh my Juliet.
I finally found ya.. oh my Juliet."
Olen rakastunut biisiin, päätän etsiä sen seuraavan kerran kun pääsen taas näppäimistön ääreen.
Käännän kasvojani, kuka nukkuu vieressäni?
Se olet sinä.
Aiempi yö vyöryy mieleeni kuin tulva.
Seison parhaan ystäväni kanssa Helsingin tunnetuimman irlantilais pubin jonossa.
Odotamme molemmat sinua ja ystävääsi saapuvaksi.
Sateen kevyet pisarat kastelevat nenänpääni, kun katselen Jyrkiä.
Tietääköhän tuo mies miten kovin rakas se onkaan?
Halailen sinua, pureskelen huuliani.
On ollut mieletön ikävä, vaikka emme ole nähneet viikkoon.
Vain viikkoon.
Hetkeä aiemmin olin saapunut surkeilta treffeiltä, ja tuntenut oloni sekavaksi.
Hyvältä vaikuttaneet henkilökemiat eivät napanneetkaan, tai eivät saaneet mahdollisuutta ja oikeaa ympäristöä muokkaantua mihinkään suuntaan.
Olin vain onnellinen kun pääsin taksista ulos ja parhaan ystäväni syliin.
Sitten saavut sinä.
Kolme pitkää viikkoa ilman sinua.
Olet ruskettunut, niin äärettömän pitkä ja komea.
Olet erilainen kuin monet muut miehet, monellakin tavalla, ja se on saanut minut rakastamaan aitouttasi nyt jo kuukausia.
Tulet luokseni kuin elokuvissa, kosketuksesi ja sylisi on niin kevyt.
Kutsut minua aina nimillä "pikkuinen" tai "Kiddo".
Aivan kuin kuvittelisit satuttavasi minua, päästät minut syliisi. Joudun korkeissa koroissanikin nousemaan varpailleni jotta yletän huulillesi. Ja ne huulet. . . se ei tule olemaan ainoa kerta samana iltana kun melkein itken onnesta.
Ole tässä edes tänään.
Istumme tupakkakopin nurkassa kasvokkain, kerron kuinka tajusin tänään, että nämä tunteet joita tunnemme molemmat, eivät ole itsestään selvyyksiä.
Kuvittelin aina, että jostain löytyy aina joku, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen.
Näin ei kuitenkaan ole.
Mikään ei ole itsestään selvää.
Käsket olla rakastumatta baarityöntekijään, et ole koskaan paikalla kun tarvitsen sinua.
En ymmärrä ja kiihdyn taas puhuessani sinulle.
En halua että olet siinä koko ajan, mutta en halua että olet poissa koko ajan. En halua satuttaa sinua, enkä koskaan teekään niin, lupaan sen, ja pidän siitä kiinni. En odota saavani koko maailmaasi omakseni, enkä ole valmis antamaan itseänikään, mutta opetellaan tämä rakastaminen yhdessä!
Olen paljon sitä mitä haluaisinkin, mutta niin paljon myös, mitä en.
Sinä näet nämä puolet.
Olet saanut minut näyttämään.
Katseesi on kauniimpi kuin kuukausina, joina olen sinut tuntenut lähemmin.
Jos saisin, sanoisin että olet kaunis, mutta en halua särkeä tätä tilannetta.
Katso minua, edes pari sekuntia vielä.
Irlantilais bändin lopetus biisi on tuttu monellekin romantikolle.
Matkallamme narikalle pysähdymme toiveestani lavan eteen kuuntelemaan upea äänisen solistin laulua.
Huomaan taas kuinka suojelevainen olet, huomaamattani suojaat minua ihmisrysässä muilta ihmisiltä.
Hymyilen, mutten sano mitään.
Biisin viimeiset kolmekymmentä sekuntia seisomme liimattuina toisiimme kirkkaimpien valotehosteiden kehässä, mitä olen koskaan nähnyt. Ne ovat niin kirkkaat, että sulkiessani luomeni, tunnen valon silmissäni, maistan makusi, haistan sinut. Olet niin tuttu. Olet niin turvallinen. Niin jännittävä ja arvaamaton.
Olet kaikkea ja olet kaikki mitä haluan.
Jatko paikassa olen humalainen ja väsynyt.
Olet sinäkin, mutta jaksat tällä kertaa paremmin kuin minä.
Makaan sohvalla, pää sylissäsi.
Puhumme mielipiteistämme tulevaisuudesta, elämämme perustarpeista, ja tavoista joilla lapsemme tulemme kasvattamaan elämäänsä varten olla parempia ihmisiä kuin ehkäpä me.
Lipsautan sen suustani, mitä en koskaan olisi halunnut sanoa humalassa.
"...Mutta mä tiedän että mä rakastan sua. Rakastan, enkä ole rakastunut."
Se on totta.
Olet hiljaa, kysyt olenko varma.
Olen. Tietenkin.
Olet jo särkenyt sydämeni. Siksi tiedän rakastavani.
Muutoin olisin jo kadonnut elämästäsi, niinkuin kerran jo yritin.
Mutta tottakai sinä tulit ja repäisit minut takaisin.
Käännän kasvojani, kuka nukkuu vieressäni?
Se olet sinä.
Räpyttelen silmiäni.
Luojan kiitos.
Siirryn aivan kiinni sinuun ja vääntäydyn mahdollisimman mukavaan asentoon.
Pää rintakehälläsi nukahdan uudelleen ja nautin nyt kun olet siinä.
Sillä kuusi tuntia myöhemmin kun tulen kotiin ja riisun takkini keittiön tuolille, laitan kotiavaimeni pöydälle, tuoksun aivan sinulta.
Käteni, olkani, ja kaulani ovat tuoksuasi täynnä.
Kaikki mitä eilisestä on jäljellä, on nyt tässä.
Otan kattilan kaapista ja laitan sen levylle odottamaan pian alkavaa ruoan valmistusta.
Tunnen pientä, puristavaa ikävää, mutta hymyilen ironisesti.
Tämä tuoksu on tapasi olla elämässäni tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti