tiistai 7. helmikuuta 2012

Luovuuden puute johtaa -V*ttuiluun?

Nyt päästään aiheeseen joka on risonut mua itseäni turhan monena talvisena päivänä kun olen saappaat loskassa köpötellyt kotiin ja miettinyt, mitä sitä kirjottaisi?
Ja kaikessa tunnettavuudessanihan mä olen ihmisenä joko A) Harvinaisen paskamainen tyyppi B) Lahjakkuudeltani vittuuntuneisuuden kruunaamaton kuningatar, tai C) Aina puutteessa elävä, "Nipo" ämmä.
Ei kukaan muussa tapauksessa jaksais nurista kaikesta KOKO AJAN!


On pakko myöntää että ratkaiseva idea ja kipinä tämän päiväiseen kirjoitukseeni syntyi Blogisti /BB- kollegaltani Niko Saariselta .
 Blogi. . Big Brother . . Onko Niko siis oikein nimettynä BBB-kollegani?


Niko puhui kauniisti ilmaistuna ahkerasti päivittämässään ja Suomen kansan rakastamassa blogissaan "ärsytyksestä". 
Eli siis Tia Kiurun kielellä, vitutuksesta.


Tunteesta kun pännii niin perkeleesti että tekisi mieli jyrsiä itseltään vasemman käden ranne poikki vain, koska tuntuu että lukijakunta tai kanssa eläjät ovat kaikki ruotsista karanneita lobotomia potilaita tai vähintäänkin uus-natsin ja Ruotsalaisen blondin yhdessä siittämiä putkilapsia.
Ja onhan niitä syitä tottakai muitakin. 
Vitutukseen siis.
Mikä on sinun syysi? 
Pakkanen?
Paskamainen esimies?
Kaksinaamainen tuttu, lapsellinen ex-poikaystävä vai Nordean tilin nolla saldo?
Jos nyt heti kysymykseni jälkeen joku Heurekan tiedekeskukseen pyrkivä "koti-insinööri" keksi vastata kommentti-osiooni:
"Lol lol lol.. vitutti heti ku näin sun typerän pärstän tällä sivulla!" 
Niin.. Wau?
You really fuckin impressed me once again!


Monet blogistit ja kolumnistit ovat valitettavan tunnettuja siitä, että kaikki on aina hyvin, kaikki on aina ihanaa. Tekstin sisältö muistuttaa sisällöltään erehdyttävän paljon kymmentä riviä seuraavanlaisia lauseita:
 "Tsemppiä nyt mulle kun meen kampaajalle ja mulla on keikka ja kuvaus ja tosi hienoja projekteja ja uus Guessi ja voi vide...! Rakastakaaaaa MUA!"


Tätäkö kansa haluaa kuulla? 
Että kaikki on A-okay, eikä kenelläkään olekaan niitä perinteisiä menkkakipuja?


Myönnän että aikakautemme yli sosiaalinen käyttäytymismalli  ja yksityisten sekä julkisten henkilöiden kaiken itsestänsä antaminen julkisuuteen on alkanut ottaa itseäkin kirjoittamisessa voimille. 
Mitä kirjoittaa, kun kaikki kirjoittavat jotain jostakin ja yleensä vieläpä yltiö positiiviseen sävyyn? 


Itsestäni ei koskaan saada itkijää joka tulee valittamaan julkisuuteen rankasta lapsuudestaan ja teinivuosien turtuneisuudesta blogini sivulle. 
Kun luen vastaavia tekstejä blogisti kollegoideni sivuilta, jää yhdentekeväksi kuinka paljon tykkään kirjoittajasta ja edellisten tuotoksien sisällöstä. 
Niin suuri on myötä häpeän määrä.


Joten miten suhtautua, kun vituttaa, eikä jaksakaan vetää Mikki Hiiri-naamaria päähän ja näytellä teko upeaa teksteissään?


No, siinä taitaa käydä niin, että jokainen asia jonka päästät suustasi, otetaan niin kirjaimellisesti että on mahdotonta kuvitella kirjoittajalla olevan asioihin objektiivisia näkemyksiä.
Kun kirjoitat että musta on musta, jo sekunnin päästä keskustelupalstojen prinsessat ja kommentti osioiden kingit naputtavat näppäimet vinkuen yhtä yksikantaista virttään;


"Ja vittu ei varmana ole, vittu musta on musta sitä mitä mä vittu sanon! Eli nysse on valakonen!"


Piikki lihassa. 
Mutta kummalla? Lukijalla vaiko kirjoittajalla?
Up to you.





2 kommenttia:

  1. haha, tämä oli mahtava! Itse juuri mietin sitä kuinka kaikilla "suosituilla" bloggareilla on aina samat aiheet, samat tavarat ja vaatteet ja kaikki on aina niin ihanaa.Ylipäätänsä olen menettänyt maun "suosittuijen"bloggareiden blogeista kun ovat täynnä vaan mainoksia Nelly sitä ja Nelly tätä ym. muut mainosmainosmainos. Ylipäätänsä millä helvetillä ne ostaa niitä perkuleen Louis Vuittoneitaan koko ajan...joko pappa betalar vai luotto vinkuu? Aloitin juuri itse bloggaamisen ja kyllä mä tahdon siinä pitää siistin linjan vaikka aika räväkkä suustani muuten olen :D Mutta on kiva piristys, että tällaisia rääväsuisiakin blogeja löytyy ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä. Ei siinäkään mitään että eletään aikautta jolloin kaiken tulisi olla yksilölle mahdollisimman helppoa ja ihanaa, mutta materialismi myös kiristää otettaan niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Pitääkö kaiken olla aina niin ihanaa? Eivätkö henkilökohtaiset "vääryydet" saa olla juuri niin p*rseestä kuin blogisti itse haluaa asian ilmaista? Mukavaa bloggailua Queen Ariel, jatketaan omilta osiltamme kirjoittelua just sillä tyylillä, josta itse sattuu pitämään. :)

    VastaaPoista