keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Yksityinen minä


Photo by: Tapio Rosengren

Muutama päivä sitten kirjoitin facebook sivulleni tekstin, jonka muotoiluun uhrasin tovin.
En ollut varma miten asian muotoilisin oikein, enkä tiedä vieläkään, miten tämä asia pitäisi sanoa jotta sen ymmärtäisi niinkuin minä.
Kommunikaation ihana vaikeus.
Teksti meni kuitenkin näin;

"Nyt on tullut aika hyvästellä. Mua on pitkään vaivannut suunnattomasti omat tapani, joihin olen rääväsuuna ja avoimena ihmisenä antanut itseni tottua. Olen jakanut jo muutaman vuoden suhteellisen avoimesti elämääni niille jotka ovat halunneet raottaa verhoa suuntaani. Elämät, kuten ihmisetkin muuttuvat matkan varrella ja olenkin itse niin sanotusti löytänyt uudelleen "uskoni" ja itseni. En tiedä itsekään mihin katosin itseltäni vuosia sitten. Kasvukipujen, uhon, tuskan ja näkymisen tarpeeni alle? Näinhän nuorille usein käy.
Katkaistaan nyt kuitenkin tämä noidankehä jostain kohtaa jotta pääsen mahdollisimman puhtaaseen alkuun, mikäli se (uudelleen syntymistä lukuunottamatta) on missään määrin mahdollista.
Tulen poistamaan itsestäni materiaalia jonka koen seksistiseksi taikka "paljastavaksi" (tätähän riittää), tulen puhdistamaan omat nettisivuni, blogini sekä kirjoitukseni joissa koen olevan materiaalia jolla olen nöyryyttänyt itse itseäni ja muita ihmisiä tavoilla, joilla ihmisen ei tulisi koskaan käyttäytyä.
Puhdistan myös tämän profiilin kaikista ihmisistä joita en tunne lainkaan, pyrkien hakemaan itselleni ja perheelleni yksityisyyden ja suojan jota en ole aiemmin tajunnut säilyttää.
Jatkan elämää sosiaalisessa mediassa kirjoittajana (omien asioideni, en muiden) ja muusikkona, julkaisten pian kappaleitani internet levitykseen alla olevalle ja ainoalle julkiselle sivulleni.
Joten. . . Tyhjentelen sivustoa hiljalleen, hyvää jatkoa tuntemattomille ihmisille (ihanille ja hiljaisille sivustaseuraajille) ja rauhallista elämää!"


Linkki jonka mainitsin tekstissäni.



























Miten tämän selittäisi niille, jotka olen jo poistanut sivuiltani ja niille jotka tulen poistamaan?
Jotkut varmasti miettivät, pitääkö tätä edes selittää, olenhan yksilö jolla samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä.

On kuitenkin jopa itselleni erikoista, että suhteellisen avoimena pitämäni elämä kääntää taas suuntaansa ja haluan siirtyä takaisin tietynlaisen yksityisyyden pariin.

Elämässäni tapahtuu asioita, joiden kuvittelin tapahtuvan vasta myöhemmin.
Kaikessa häsellyksessä ja halujen ja päämäärättömän hosumisen tuoksinassa ei ole tajunnut pysähtyä tutkimaan että elämä on nyt tässä.
Avioliitto, koti, perhe, koulutus.
Kaikki on nyt, tässä.
Minun kokeiluni on kokeiltu.
Halusin vuosi sitten Bigbrotheriin kilpailemaan koska uskoin todella sen täydentävän sen suuren palan joka puuttui Minä,-kuvastani.
Ajattelin, että kun minua seurataan jonkun muun kuin itseni silmin, se valaisisi vikoja ja hyviä puolia.
Ja kokemus itsessään olisi ainakin muistamisen arvoinen, koko loppuelämäni ajan.

Se mitä en ollut ottanut huomioon, oli että minun kaltaiseni ihmisen eläminen äärimmilleen kärjistetyssä ympäristössä oli yhtä todennäköistä kuin maailmanrauhan toteutuminen.
Ihmiset, joilla on niin vahva ulkoinen habitus kuin itselläni ja ympäristö jota en voi kontrolloida, muuttaa taikka vaihtaa halutessani, oli yksinkertaisesti päälleni (tiedetysti) liikaa.
Olen saanut valitettavan paljon vanhempieni geenejä ollakseni ryhmässä toimiva ihminen.
Vetäydyn oman pääni sisälle ja viihdyn siellä.
En todella ole parhaimmillani tilanteissa joissa vallitsee kaaos ja samaan aikaan pitäisi toimia luottaen ryhmään. Hakeudun pois ja tarkkailemaan sivulle (tai murtaudun omiin elintiloihini) mutta sensijaan olen huomattavasti parempi parityöskentelyssä.
Ja minä olen parini elämästä jo löytänyt.

Olen huomaamattani valmistumassa koulustani.
Olen työskennellyt, opiskellut ja tehnyt tehtäviä kaiken muun hullunmyllyn ympärillä.
Olen karsinut elämästäni asioita, joiden arvelin polttavan siltoja itseeni ennemmin taikka myöhemmin matkan varrella.
En jaksa elää taistelun pelossa.

Sanoin ääneen sen mitä halusin ja monen vuoden aikaansaamattomuuden ja torjutuksi tulemisen pelossa kaikki tekemättömyyteni otti yhtäkkiä aimo harppauksen eteenpäin, hyvien ihmisten ansiosta.
Huomaan ainoastaan tuhlanneeni vuosiani kun en tarttunut jo aiemmin musiikkiin niin kovasti kuin kaikilla voimillani olisin pystynyt.
Mihin se olisi voinutkaan johtaa, jos en olisi päättänyt siirtyä nuoruusvuosieni studiossa viettämäni ajan jälkeen laulamaan ainoastaan asuntoni seinille?
Lopetin sanoituksien tekemisen, runoilun ja hyräilyn, lopetin laulamisen.
Nyt olen taas viettänyt iltoja ja öitä studiossa ja kaiken kuvittelemani jälkeen ottanut sen muodon muusikkona, mitä haluan olla.
Ja riippumatta siitä, tuleeko minua kuuntelemaan tulevaisuudessa 1 vai 100 tuhatta kuuntelijaa, uskallan sanoa itseäni artistiksi, ensimmäistä kertaa ikinä.

Löysin ihmisen joka on kaiken arvoinen.
Terveyden, rahan, maineen, kunnian ja vuosien.
Ihmisen, joka on yhden ainoan elettävän elämän arvoinen.

Mitä tässä enää leikitään?
Elämä on niin paljon muutakin kuin palstatilaa Johanna Tukiaisen ja Parviaisen vieressä.
Ei minusta ole tuohon hommaan.
Tekemistä on niin paljon muutakin, etten näe enää painoarvoa toimia alusvaatemallina seksikkäissä otoksissa.
Elämä on niin paljon muutakin kuin tissivakoa ja pakaroiden pyöreydellä kilpailua.


 Haluan aloittaa ihan alusta ihan oikeana minuna.

2 kommenttia:

  1. Ihan hienosti ajateltu. Toivon kuite, että jatkat blogaamista silti edelleen, vaikket yksityisiä juttuja niin jakaisikaan.
    En ole pariin vkoon käynyt FB, mutta veikkaan saaneeni kenkää sun frendeistä, kökkö!
    Mut kattelen tota toista ryhmää sitte, joskus, kun taas menen FB.

    Menkääs nyt sitte äkkiä naimiaisiin, että nään sun ihanan lookin! :) <3

    VastaaPoista
  2. Upeaa teksti Tia! :) Menkää sitten piakkoin naimisiin :D pidän sulle peukkui henkisenä tukenasi ja toivon sulle kaikkea hyvää! <3 puspus <3

    Your friend: Jandis <3

    VastaaPoista