Shhhh. . . .2

17 minuuttia.
Niin kauan kestää, kunnes Ps, I love you elokuva pakottaa minut pysäyttämään elokuvan.
Itku kun on aivan liian lähellä.
Hengittelen rauhassa ja jatkan painamalla play nappia. Ei kai tämä nyt niin paha ole.
Tiedän kyllä että on, elokuvahan on suosikkini kaikkien muiden joukosta.
22 minuutin kohdalla itkuherkkyyteni on huipussaan, pureskelen huultani ja istun hengittämättä paikoillani, toivoen ettei kyynel vain valuisi silmäkulmastani alas.
Samalla tavalla istuin tänään autossa vieressäsi. Tuijotin ikkunasta ulos, purin huultani ja puristin hihaani sormieni kaikilla lihaksilla.
Tuntui kuin rintakehälläni olisi ollut kymmenien kilojen paino, enkä osannut enää hengittää paineen alla.
Mutta en aikonut itkeä.
"Tänään en halua aiheuttaa mitään draamaa, tänään en aio selvittää tätä asiaa," ajattelin ja päästin hihastani irti.
Sormeni olivat jäykät, en saanut nyrkkiäni auki.
Kosketat reittäni.
Kevyt kosketus, joka kestää vain viisi sekunttia, enkä ehdi reagoimaan siihen.
En usko että haluankaan.
Tiedän että olosi on aivan yhtä paha kuin minunkin, joten tässä me nuoret, aikuiset ihmiset istumme rinnatusten, puhumatta, sinun ajaessa kotiini päin.
Minä pelkään.
Pelkään, että jos avaan suuni ja sanon jotakin, sanon kaiken aivan väärin, ehkä huudan, ehkä itken.
Kaikki meni niin hyvin. Pitkästä aikaa.
Olin onnellinen koko aiemman päivän, ystävänikin tiesivät sen, olinhan illalla tapaamassa sinut taas.
Huomaan puhuvani paljon seurassasi, kertailen asioita ja tunteita, joita olen tuntenut kuluneen vuorokauden ja viikonlopun aikana.
Tuijotan kasvojasi ja mietin miten ikävä minulla on ollut tuota hymyä, noita kulmia, näitä ilmeitä.
Katselen sinua paljon.
Halusin käskeä sinua pysäyttämään auton jotta pääsisin syliisi, sillä sitä minä ennenkaikkea tällä hetkellä haluaisin, mutta keskityn kuuntelemiseesi.
Nauratat minua jutuillasi.
Tuntuu hyvältä nauraa kanssasi.

Istumme kahvilassa vastakaisilla puolilla pöytää.
Tiedän että rakastavaiset istuvat vierekkäin ja se olisikin ehkö intiimimpää, mutta haluan istua mielummin näin, jotta näen kasvosi, silmäsi, rintakehäsi.
Huoletonta puhumista, siitähän tässä on kyse, tänään antaa muiden päivien draaman ja kysymysten olla.
Ja sitähän se onkin. Kävelemme käsikädessä kauppa keskuksessa ja puhumme, pelleilemme.
Sitten hän on siinä.
Eksäsi kävelee meitä vastaan uuden miehensä kanssa.
Vasta viisi minuuttia myöhemmin tajuan mitä tapahtui.
Nyt tajuan kuinka turhia kuluneet kuukaudet kanssasi ovat olleet.
Sinähän olet edelleenkin rakastunut häneen.

Kymmenen minuuttia myöhemmin istumme autossa vierekkäin.
Haluaisin että pysäytät auton, kävelisin mielummin kotiin kuin jäisin tähän nyt.
Mutta olen hiljaa.
Ole sinäkin.
Ihan hiljaa.