perjantai 20. tammikuuta 2012

Ihanat Missit ja vilppiä kisoissa?

Jos kuva kertoo kaiken.. Fiilikset Le Bonkista!


Eilinen ilta sujuikin omalta kohdalta varsin -aivot narikassa tyyppisessä, humalahakuisessa juomis -tilassa.
Kyseessä olivat LeBonkin torstai-soul klubin avajaiset, enkä voi kuin ihmetellä paikan suurta suosiota neitsyt käyntini jälkeisissä tunnelmissa.
Ihan ihme räkälä.

Eipä paljon ollut ilmaisia skumppia enempää paikassa kehuttavaa!

Melissa Roos, Jasmin Karhu ja Tia.
Paikan päällä oli kaikenmaailman pulliaisia ja peruskansaa, joilla joskus 70-luvulla ehkä ollut jonkinlainen nimi päästä suomalaisissa ravintoloissa narikkaan asti maksamatta, mutta pääasiassa kukaan ei tuntenut ketään ja kaikki purkivat perinteiset työpaikka ja kotoisat perunankuorinta agressionsa ilmaiseen viinaan.

Vittu hiphei.
Meininkikin oli sen mukaista ja jouduin juoksentelemaan pitkin baaria kaikenmaailman influenssa mummoja pakoon istumapaikan toivossa. Turha luulo.
Yhtäkään istumapaikkaa ei 400 päisessä tavis joukossa ollut, eikä seisomapaikoistakaan voi paljon sanoa.
Tuntui että aina jos telakoitui yhteen kohtaan, joku hullu hyypiö hyppi, tanssi tai aivasteli aivan varpaiden juurella.

Huoh.
Ainoana erikoisen iloisena ja upeana yllätyksenä voisin tosin mainita Egorazzin toimituksen pöytäseurueessa nähdyt, tämän hetkisen missi-maailman kultakimpaleet.
Naiset joilla on varmasti upeimmat laukut, kiiltävimmät huulet, huollitelluimmat hiukset ja kilpailuista terävöityneet, moitteettomasti lakatut kynnet.

Suomen kuumimmat missi ja blogisti itse.
Paikalle saapui aina upea, entinen kilpakumppanini ja Miss pin up 2009 Heidi Lindblom, juuri kruunattu Suomen seksikkäin, Jasmin Karhu, ja tulevaisuuden superstara,  itseni henkilökohtainen sekä koko Suomen kansan Miss Helsinki-ennakko suosikki, Melissa Roos.
Sekä viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä tyylillä ja itsenäisellä otteellaan varakilpailijan paikalle persettä näyttänyt Miss Suomi semifinalisti Kristina Karjalainen.
Täytyy sanoa naisenkin näkökannasta tämä absoluuttinen totuus; Mielettömän seksikäs ja kaunis kokoonpano!

Siinä sitä kelpasi katsella ja oleskella näiden upeiden neitojen kynnysmattona. :D
. .
Missi keskustelu jatkuu..
Kun näin silmästä silmään upeaksi laittautuneen Kristina Karjalaisen, en voinut kuin miettiä missä meni Miss Suomi tuomaristolla pieleen.
Tämän naisen ulkoinen olemus ja mitathan ovat selkeää Miss Suomi ainesta, miten sinne taas päästettiin kaikenmaailman frankensteinit kisailemaan?!
Vahvistaa entisestään ajatusta että monet tytöistä ovat puhtaasti täyte-kisailijoita ja finalistien joukosta on jollakin erikoisella seulalla valittuna yksi yli muiden.
Niin. . .Millähän seulalla?
Ja saanen kysy; kuka ?
LeBonk- 16 euron viinilasi.
Tulin myös todenneeksi että tämän vuoden Suomen Seksikkäin,- kilpailun voittajaksi  noussut Jasmin taisi olla aivan nappi valinta. Jasminilla on edustava olemus, selkeä ulosanti ja kauniit raamit puhtaan oloisen sielun peittona.
Se on aina mississä hyvä, joskin hyvin harvinainen piirre.
Niin suloiset ja ihailtavat edelliset Miss Suometkin kun tiettävästi ovat omaa avoliitto-arvoaan vertailevia, tekopyhiä takinkääntäjiä.

Ja sitten Melissa.
Oikein eksoottinen ja kaunis Melissa Roos.
Tässäkin naisessa on potentiaalia vaikka mihin. Glamour malliksi, juontajaksi, promoottoriksi. . You name it!
Jälleen kerran olemus ja kohteliaisuus, sekä neidon avoimuus, tekivät erittäin suuren vaikutuksen tähän kaikkien ja kaiken tarkkailijaan.
Tästä tytöstä kuullaan vielä.

Vaan entäpä jos uunituore "missi mamma" Aitolehti tekee jälleen kerran tyylipuhtaan petoksen ja omine oikeuksineen nimeää itselleen henkilökohtaisesti läheisimmän kilpailijan Miss Helsinki,-kisan voittajaksi?
Ja tämä voittajahan ei valitettavasti silloin olisi Melissa, vaan "sattumalta" finalistiksi ryhtynyt. . . "sattumalta" Martsun ystävä. . kröhöm. .Sattumalta... ja sattumalta.

Vedenpitäviä todisteitahan minulla ei väitöksilleni tietenkään ole, mutta eikö ole varsin ihmeellistä miten kaikenkattavasta missi joukosta on jokaisena vuonna voittanut "äänettömän" kisajärjestäjän kannalta kätevin voittaja?
Hunks-tanssija miehen, kaverin avopuoliso, erään ystävän (kröhöm..pezhman!) naisystävä. . Joka tosin  puukottikin Aitolehteä julkisella lausunnolla selkään nimeämällä itselleen aivan toisen missimamman.
Paljon hauskoja sattumia ja käänteitä, sanoisin minä.

Suosittelisin selkeän voittajaehdokkaan, Melissa Roosin kannattajia pitämään hatuistaan kiinni ja ostamaan lippunsa finaaliin ajoissa.
Mikäli Miss Helsinki kisat käydään jälleen perinteisin menoin, tulisi Roosin kannattajien olla äänihuulet avattuina buuaamassa kun neiti kruunataan perintöprinsessaksi, vastoin kaikkia odotuksia.

Jos käänteispsykologiaa lähdettäisiin hyödyntämään, tämä teksti tulisi julkistaa myös itselleen äänettömälle kisajärjestäjälle. Ehkä absoluuttinen kantani nostaisi pintaan "Pah, katsotaan miten käy!," reaktion jotta Melissalle kuten muillekin finalisteille, urkenisi mahdollisuus reiluun, rehelliseen voittoon?

                                           Forever yours, Tia

3 kommenttia:

  1. no eipä tullut melissasta edes perintöprinsessaa. mitä tykkäsit voittajasta?

    VastaaPoista
  2. onko sun naamassa joku vika? halvaus?

    VastaaPoista
  3. Ei saatana "Jasmin". Taas yks turha huomiohuora lisää tähän maailman. HAHAHAHHAH!!!!!!! :D :D

    VastaaPoista