torstai 11. lokakuuta 2012

Toipumista sairasvuoteella ja hääunelmia. .



Aika rientää ja nyt ollaan jo lokakuussa.
Ihan käsittämätöntä!
Petsku toi mulle eilen kaupasta yllätyslahjan, (koska on meistä kahdesta ainoa kykeneväinen kaupassa käyntiin) josta hykerrellen nautiskelin sohvalla samalla kun aloiteltiin elokuvaa Koiran kynnen leikkaaja.

Glögiä!!
Mä rakastan glögiä yli kaiken.
Glögi pitää sisällään maailman ihanimpia asioita.
Glögin tuoksu kertoo, että kohta on jo joulu, minä jouluintoilijana saan kaivaa Michael Buble,n ja Frank Sinatran joululevyt kaapista, voin alkaa ostamaan hirveän määrän erilaisia pakkauspapereita, ruusukkeita, nauhoja ja nimikortteja, pääsen motkottamaan joulukuusen ostamisen ajankohtaisuudesta (kuukautta ennen aattoa!) ja voin villasukissa hykerrellä sohvan nurkassa ja juoda litroittain glögiä!
Ja pian voi jo tehdä neilikkaappelsiineja ja ostaa joulukonvehteja ja vihreitäkuulia, ihan vain siitä syystä että niitä kuuluu jouluisin olla joka paikassa <3 nbsp="nbsp" p="p">
Joulun alla välit ystäviinkin lähentyvät aina niin kiireisen kesän jälkeen.
Nyt on hyvä syy shoppailla yhdessä ja käydä syömässä, Sannan kanssa tulee juotua aina jotain hyvää ja lämmintä, yleensä glögiä, koska olemme molemmat olleet yhdessä ravintola tarjoilijoina ja nautimme hyvästä ruoasta ja juomasta erityisen paljon. Etenkin toistemme kanssa.
Ihana glögi, ihana joulu!!!
Jee!

Mutta siihen ON vielä 75 raastavaa, pitkää ja todennäköisen loskaista päivää !! :(
Nyyh...

No, täytyy toki myöntää että mä en ole muutamaan vuoteen päässyt joulusta ilman että ollaan menty lahjahankinnoissa jo toisen tuhannen euron tietämille, joten tänä vuonna on kai pakko himmata tahtia, koska ensi heinäkuussa on häät!
Tuplasti ihanaa!

Lupasin laittaa blogiini juttua tulevasta hääpuvustani ja tänään hirveällä vaivalla ja tuskalla koipeni kanssa nostelin kaapista kaikki kolme ostamaani hääpukua, pystymättä vastustamaan kiusausta sovittaa niistä mekkoa numero 2 päälleni.
Mekko numero 1 on siis "SE" mekko, johon rakastuin heti kun sain sen päälleni.
Numero 2 on muokattavissa iltapuvuksi häävastaanottoon ja numero 3 . . . No, se on vaan niin ihanan yksinkertainen!
Mekko numero 2 on oikeastaan epäonnekseni ollut tähän asti kaikkien mekkoni nähneiden ehdoton suosikki.
Siksipä vedin sen tänään päälleni ja idiootin näköisenä, iso ja korsettiosastaan sitomaton mekko päälläni könysin keppeineni eteispeilin luokse mietiskelemään häämekko päätöstäni.
Voin sanoa; kun sen oikean mekon löytää, sen tietää!
Tiesin todellakin heti, että mekko numero 2 on liian tavallinen, tylsä ja "valkoinen" verrattuna eleganttiin, keveään ja kerman väriseen unelma mekkooni.
Joten nyt täytyy vain kauhulla odottaa hetkeä, kun vietämme kaason ja morsiusneitojen (4kpl)  kanssa kahvittelu hetken jossa tietysti taas ihaillaan mekkoja..
Jos niistä nyt yksi olisi edes mekko numero 1 puolella!

Mekoksi muuten valikoitui La Sposa merkkinen luomus.
Olen aivan haltioitunut tämän merkin tyyliin tuottaa kauniita, elegantteja ja siroja pukuja, ilman mauttomian krumeluureja ja "tavarapaljoutta" jota nykyajan mekoissa on.
Kyllähän nainen saa prinsessa olla yhden päivän elämässään, mutta joku roti kaikessa glitterissä ja strasseissa pitäisi olla!
La Sposan sivut tässä!





Varasimme hääpaikan aivan läheltä asuntoamme ja Leppävaaran kirkkoa, jossa vihkiminen tapahtuu.
Hääpaikka on rinnetontilla oleva hirsinen ruokaravintola jossa koko seinän kattava ikkunanäkymä alla olevalle järvelle.
Hinta oli, -myönnettäkööt, päätä huimaava ajatellen muita häihin meneviä kuluja, mutta näinhän se on, häitä voi järjestää joko halvalla taikka kalliilla. Me järjestämme nyt hintavan, mutta absoluuttisen upean kaavan kautta, niin ettei jää harmittamaan kiikkustuolissa etteivät juhlat vastanneet toiveita.

Voin sanoa että jos yhden joulun saan viettää rouva K****na  ja pääsen naimisiin maailman ihanimman miehen kanssa, tuossa upeassa puvussa, siinä ihanassa hirsiravintolassa juhlien ja kaikkien rakkaiden keskellä, tämä likka on valmis heittämään veivinsä (joku kaunis päivä) maailman onnellisimpana ihmisenä!

No niin.... lässynlässyn..
Jatketaan aiheesta kun tekemättömät asiat kuten kutsukortit, kukat, morsiuspuvut ja pöytäkoristeet on valittu... Sen jälkeen kaikki onkin oikeastaan tehty, suunniteltu ja hoidettu!

                                                                           (I think.. )



Etuosan halkio


Takaosan napitus. . .



Vasemmalla mekko numero 2, oikealla mekko numero 1. Jos havaitset mekoissa värierot, se ei johdu kuvasta.  Vihkimekko ON enemmän kerman sävyinen!
  


Mekko numero 2,n miehusta.



Vyötärön rypytys, pystysuuntaisena.




Ja tietenkin vaatimattoman pituinen laahus :)

1 kommentti:

  1. Tia, en malta odottaa, että näen sun häälookin!
    Mä tuen sua tossa kermavärisessä mekossa. Hohtavan valkoinen sopii oikeasti vaan neitsyille (ja jotenki oletan, ettet sä sitä ole ;D)
    Toivottavasti sun jalan paraneminen on edennyt odotetulla tavalla ja hyppelet taas pian :)

    HiDi

    VastaaPoista