keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Mp3 and September day.

Bussi matkallani kotoani Tikkurilaan tajusin asioideni jo usein olleen todella pysähdyksissä elämässäni.
Jokainen kerta kun elämä pysähtyi, ahdistuin ja halusin kadota kotini hiljaisuuteen ja yksinäisiin nurkkiini.


Askeleet eteenpäin, kuten uusi työpaikka, suhde tai edes työhaastattelu tuntuivat osaltaan vain vievän elämää hetkellisesti parempaan sunntaan, mutta oikeasta suunnasta en edelleenkään ollut varma, jos edes oikealla suunnalla arveluissani.
Aivan kuin elämässäni olisi ollut suuri musta aukko, merkki edellisestä elämästä mutta aukon sisältö ei selvinnyt minulle.
Oliko se sitten musiikki, taide, uskonto, vaiko elämäntyyli ja uskomusten muuttuminen, joka odotti itseäni löytämään sen ja elämään täyttä elämää tietoisena itsestäni?


Pelko kuluvasta ajasta ajoi mieleni ahdistuneisuuden huippuihin, ja kuvittelin hetkittäin huomisen päivän olevan omieni viimeinen, ilman että koskaan tajuaisin täysin, miksi olisin loppujenlopuksi vain onneton oman kuoppani täyttäjä.
Lapioin hiekkaa kovalla kiirellä omaan tiimalasiini ja pelkäsin etten ehtisi täyttää lasia, ennenkuin aikani jo loppuisikin.


Olisin varmasti voinut pysähtyä ajattelemaan ja kuuntelemaan itseäni mutta aina kun sen tein, lamaannuin yhä vahvemmin ja vahvemmin omasta voimattomuudestani tiedottomuuden juurilla.


Suoritan elämääni jonka suuntaa, tarkoitusta tai syytä en edes tiedä, juoksemalla kuin säälittävä hamsteri pyörässään kohti, -ei mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti