tiistai 8. tammikuuta 2013

I`m back


Jo kaksi kuukautta viimeisimmästä blogikirjoituksestani.
Arvoin monen eri asian suhteen harkitessani paluuta kirjoittamaan.
Muutanko blogin nimen, koska nimeni ei ole enää Kiuru?
Muutanko sivuston ulkonäköä?
Pyrinkö päivittämään  ainoastaan artistitoimintaan liittyviä asioita vai annanko koko blogitoiminnan olla?
Päädyin kuitenkin laajentamaan, sen sijaan että olisin supistanut "tarjontaa".
Täytyy myöntää, että vuosi 2012 on ollut niin monimuotoinen, että pelkkä normaali elämä ilman minkäänlaista  näkyvyyttä saattaisi olla tervetullutta vaihtelua (kuten nämä kaksi viimeistä kuukautta ovat melkeinpä olleet, on niin ilmiselvää että blogini lietsoo ympärilleni enemmän ja enemmän "kohuja") mutta valitettavasti tämän osa-alueen irroittaminen elämästäni ei taida olla enää mahdollista. .  . Varsinkaan kun ottaa huomioon tulevat musiikkiprojektini joiden ei ole mikään pakko menestyä ja saada suurinta mahdollista yleisöä, mutta ilman näkyvää kokeilua ei valitettavasti ole mahdollisuutta saada minkäänlaista näkyvyyttä.
"Artisti" Tia toivoisi vilpittömästi että voisin tehdä musiikkiani blogistani irrallisella salanimellä, paperipussi päässä ilman että kukaan koskaan yhdistää näitä kahta toisilleen sopimatonta persoonani ominaisuuttaa toisiinsa.
Kuitenkin, toivon musiikkini antavan jollekulle jotakin ja ennenkaikkea uskon musiikkini olevan niin hyvää, että se ansaitsee tulla esille studion kätköistä. Ehkä juuri sellaisen esittäjänkin kanssa, kuin minä teidän mielestänne olen.
Toisten mielestä pinnallinen, paha ja suurisuinen, toisten.. No. Mistäpä minä tietäisin.
Olen todella nauttinut näistä muutamasta kuukaudesta jolloin minulla ei ollut hajuakaan mitä teen sivustoni kanssa mutta olen vieläki onnellisempi nyt, kun olen uudistanut sivun sisällön.
Löydätte täältä nykyään hyvin ajankohtaisesti infoa, videota ja kuvaa (kiitos rakkaan mieheni joka johdatteli minut älypuhelimien aikakaudelle) ja kuulumisiani.
Uutena asiana fretit ovat saaneet oman osionsa josta asiasta kiinnostuneet voivat seurata näätäperheen arkea  ja esimerkiksi näyttelytuloksia.

Minä olen nyt siis tätä nykyä rouva K****a ja ammattitutkintoni suorittanut nainen.
Enää puuttuu tosin todistus, koska koulussamme on näemmä myös mattimyöhäisiä, joiden vuoksi yhteinen todistustenjako lykkääntyy lykkääntymistään.
Näin ollen en aivan ylpeydellä vielä kehu itseäni valmistuneeksi :)
Kouluasioihin sisälle päässeenä jatkan nyt lukiota helmikuussa ja kevät kaudeksi olen hakenut myös eräälle ammattitutkintoani tukevalle (avoimen) ammattikorkean kurssille.
Sitä en vielä hetkeen tiedä, pääsinkö, mutta toivon todella että mahduin vielä mukaan.

Häitämme vietettiin Puoilan kappelissa 12.12.12 josta tulimme perheen ja ystävien kanssa meidän kotiimme nauttimaan pikkusuolaista ja kahveja.
Minimaalisen "häämatkamme" vietimme Turussa Ruissalon kylpylässä ja Naantalin kylpylässä rentoutuen.
Tulevaan hääjuhlaamme joka pidetään 6.7.2013 ei olekaan enää kuin hetki, joten tuolloin saanette nautiskella varsinaisista hääkuvista, nyt paljastan tänne vain maistiaisen päivän tunnelmista ja näkymistä.
Tulen lähiviikkojen aikana saamaan valokuvaaja Petri Mast,ilta loput kuvat, joista voinen muutaman laittaa tännekin näkyviin.
Kaiken kaikkiaan hääpäivä oli kaunis ja tunnelmallinen.
Itkin liikutuksesta useaan otteeseen ja hermot olivat todella tiukilla. Suuri kiitos kuitenkin maailman parhaalle kaasolle ja morsiusneidoille joita ilman en olisi tuosta päivästä selvinnyt kunnialla!
Ajoimme muuten morsiusneitojen kanssa matkalla kotoa kappeliin KOLARIN!
MOPOAUTON kanssa !
So typical for me ! :D
Onneksi ketään ei sattunut millään tapaa ja kaaso hoiti asian ripeästi jotta ehdittiin vihkimiseen.
Joka sekin oli omalla tavallaan hyvin . . .  hauska.
Ja liikuttava :)

Okei, kaikkea on sattunut ja tapahtunut, mutta tässähän menisi pieni ikuisuus näitä kertaillessa, joten . .



                                                    Heissulivei ! Ja lots of love !


1 kommentti:

  1. Ihanaa Tia kun olit postannut pitkästä aikaa, mä ainakin olen odotellut ja miettinyt miten häät meni!
    Onneksi olkoon nyt sitten Rouva :)
    Olit kaunis morsian, tietenkin!

    VastaaPoista