perjantai 17. syyskuuta 2010

~~Syksyä, Rakkautta And Virus On Touria !~~

Tia Kiuru @ Virus On Tour - What did You Put In My Drink, Video Shooting
Noniin, nyt on saatu syksyn sateet ja tunnelmat käyntiin, meidän koti puolessa on tapahtunut jo jonkinlaisia uudistuksia, ja näitähän tulee siis piisaamaan jatkuvasti, meillä kun ei juuri tasaista ja tylsää tunnu olevan koskaan. . . Toisinaan vähän huono juttu, mutta oikealla asenteella näistä selvitään ! :)
Ensinnä täytyy kai mainita rakkaille lukijoille jotka eivät vielä facebookia ole tarkastelleet, nykyään neiti Kiuru elää avoliitossa, eli yhdessä asutaan rakkaan mieheni Jay,n kanssa, tai, J oikeastaan meillä koissujen kanssa :)

Kyllä, ihmeellistä, täytyy myöntää! 
Sen, mitä olemme J,n kanssa asiasta keskustelleet, ei kumpikaan ollut tähän rakoon kuvitellut asettuvansa suhteeseen kenenkään kanssa ja olemmekin hämmästyttäneet päätöksellämme niin ystävämme kuin perheemmekin totaalisesti ! :D
Mutta tässä ollaan nyt siinä tilanteessa että realistisesti ajatellen on löytynyt ihminen rinnalle, jonka kanssa suuri osa ajatusmaailmasta kohtaa, tulevaisuuden näkymät ovat samanlaiset, kokemuksia on niin värikkäistä elämistä että oksat pois ja kumpikin on osaltaan jo elänyt määrätyn ajan yksin oppien tuntemaan itseään sen verran, että ehkäpä parisuhteessa tulevat konfliktit ja tuntemuksetkin ovat helpommin selvitettävissä, kuin "nuoruus" vuosien suhteissa.
Ei tässä tosin perhettä olla kasaamassa ja mammoittumassa mihinkään, mutta nyt on löytynyt se hyvä ystävä, kumppani, rakastaja ja (avo)puoliso rinnalle, että olo on ollut aivan mahtava kuluneina viikkoina!
Meillä onkin ollut aika haipakkaa, molemmat ollaan eläväisiä tyyppejä, joten yhdessä ollaan kuljettu ja liikuttu paikasta paikkaan, mahtuupa viikkoihin muutama erittäin romanttinen illallinenkin mahtavissa ravintoloissa, jopa ihan kynttilän valossa! :)
Tämä tyttö on erittäin myyty ja rakastunut, samoin koirat, tähän mahtavaan, uuteen perheen jäseneen. 

Kulunut viikko piti sisällään ensi kuussa tapahtuvan Ruotsin loman suunnittelua johon mennäänkin koko perheen, eli äitini ja sisaruksieni kanssa nautiskelemaan perheestä ja ennenkaikkea RAKKAUDESTA toisiamme kohtaan.
Töitäkin on paiskittu puolin ja toisin, Jay vetää 15h päivää, itsellä syksy taas on tuonut mukanaan aikamoisen helpotuksen kesään verrattuna.
Ehkäpä ihan hyvä juttu, välillä pitää rauhoittua.


On myös käyty eläinlääkärissä Lex,in kiveksien takia, pojalta löytyi bakteeri peräinen kivespussin tulehdus, johon nyt saatiin antibiootit ja kipulääkkeet, pojalla on vaan niin pitkä kuono että tuli todella suuri kokoinen kauluri että poika törmäilee reunojen kanssa seiniin ja oviin, eikä suostunut syömään/ juomaan/ nukkumaan vuorokauteen, oli aivan paniikissa ja nuutunut, ressukka.
Niinpä minä sitten heikkona mammana olen jättänyt käyttämättä kauluria kun ollaan kotona, silloin poika uskoo kiellosta, että sitä hanuria ei hinkuteta vaikka kuinka kutittaisi.
Tässä kaikessa J on ollut mahtavana apuna ja tukenut kun itsellä ollut koiran suhteen paha olo . . huh huh, mitähän se sitten on jos joskus omalle lapselle jotain sattuu!


Tunnetusti psoriaatikkona kerron myös sen verran että aloitin viikko sitten UvB valohoidot psoriasikseen Ihotauti klinikalla, enkä voisi antaa tämän upeampaa palautetta hoidoista, kuin että täysi kymppi!
Hoitojen odotetaan toimivan ensimmäisen kymmenen hoidon jälkeen, nyt hoitoja on takana vasta 3 kertaa, ja ero on uskomaton, iho alkaa olemaan kunnossa ainakin toistaiseksi ja olen melkein hoitohenkilökunnan tuesta ja avusta itkenyt jokatoinen päivä hoidoista päästyäni, on kyllä aivan mahtavaa tulosta ja tukea saatu Meikusta, suuri kiitos tästä! Pintaan on noussut suuri halu auttaa ja tukea muita sairaudesta kärsiviä muillakin tavoin kuin liittoon kuulumalla, uskoisin että tässä asiassa tulen toimimaan tulevan talven aikana, jäädään odottamaan ja katsomaan mitä saadaan aikaiseksi :)
Nyt päivä kerrallaan ja toivotaan että hyvä tahti jatkuu, täytyy vain yrittää pysyä nyt kovan flunssa aallon aikana niin terveenä kuin mahdollista, mutta meillä onneksi tarkkaillaan aika tarkasti jo ruokavaliota, ensi viikolla alkaakin sali kausi, wau!


Mukana tässä blogissa myös kuva itsestäni ja mahtavasta uudesta suomalaisesta artisti tulokkaasta Virus On Tourista musiikkivideon kuvauksien sadosta, sinne siis kaikki clubi/dance musiikin digaajat!!
http://www.youtube.com/watch?v=y0Vnx9hV5Tg
You tubesta löytyy biisiä, pian myös video jossa minä ja karismaattisen kaunis Laine Bruce esiintymässä.

Joten, näillä mennään talvea ja joulua kohti, pian taas uutta blogia, fashion report Tukholmasta, ja kaikkea muuta lähi viikkoina luvassa !
Halauksia, rakkautta ja hyvää tahtoa KAIKILLE TEILLE! <3 Pus*pus* Muruset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti