keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Miss Globe Finale vs. Cesar Millan

 Suhteellisen väsyneet huomenet!
Sain eilen maailman parhaan yllätyksen kun Petsku soitti kesken molempien työpäivän, että äläpäs varaa illaksi ohjelmaa,- me mennään Hartwall Areenalle.
En siinä ehtinyt kuin kysyä että minkä takia, kun Petsku lopetti puhelun huikkaisemalla perään, "Selvitä itse!".
No, mielessä pyöri kaikki mahdolliset monsteri auto jutut ja sensellaiset "poikien" tapahtumat, aina kun miehiltä ei voi odottaa liikoja. Kerran pyysin entistä poikaystävääni hartaasti että veisi minut leffaan, jonka itse saisi siis valita. Huomioon ottamiskyky oli nollassa ja pääsin katsomaan Pans Labyrinthia. -__- Ei sillä että olisi aivan susi-kamala elokuva, mutta really? Me, watching that? Hohhoijaa...
No, tällä kertaa onnekseni (kuten usein ennenkin)olin väärässä ja Petsku oli ajatellut nimenomaan mua (= kuunnellut kevään mittaista nurinaani) ja päätynyt ostamaan meille liput koirakuiskaaja Cesar Millanin seminaariin!
 Oi ihanuutta! Olin aivan umpi haltioissani ja perhosia lenteli pitkin mahaa koko illan!
Cesar on tällä hetkellä varmaankin maailman tunnetuin hyväntekijä jonka apu kohdistuu eläimiin.
Cesar on karismaattinen, hauska, sympaattinen ja selkeä luennoitsija aiheesta, joka saa ihmisen kuin ihmisen ajattelemaan liian monimutkaisia kuvioita ymmärtääkseen eläintään.
Mullakin on toki omasta perheestäni oletusarvo; perheessä kaksi koiraa (6v) ja fretti (1,5v) sekä mies (28v), kyllähän nuo nyt tietävät meikäläisestä KAIKEN !
Vaan eipä sittenkään.
Lexillä ja Xantulla ei ole hajuakaan mitä "mamma" tekee työkseen. Ne tuskin edes tietävät minua millään muulla nimellä kuin äiti, koska ne on opetettu tuntemaan minut nimellä äiti. Ja Petsku iskä.
Niin naurettavaa kuin se onkin.
Eikä kukaan noista kolmesta tiedä mihin me menemme kun piistumem asunostamme, minkälainen palkka meillä on tai mikä on meidän lempi värimme.
Käytännössä ainoat asiat mitä koiramme ja hilleri tietävät, ovat meidän energiamme niitä, toisiamme ja kotiamme kohtaan. Ihminen varoo joskus (minu mielestäni) liiallisuuksiin paljastamasta tunteitaan lastensa edessä, mutta koiraa kohtaan tilanne voi olla päinvastainen. Uskoisin että se osaltaan saa koiran hämmennyksiin, mikäli laumanjohtaja ei muutenkaan ole aina täysin johdonmukainen.
Pieniä muutoksia, pieniä eleitä ja niiden korjaamisia, perspektiiviä nähdä itsensä koiransa silmien kautta.
Siihen eilisessä seminaarissa paneuduttiin.
Lilla Romeo <3
Kiitos Cesar Millan ja tuhannet ihmiset jotka olitte paikalla!

Mulle tuli hieman salakavalasti mieleen meidän kreikan reissun "Lilla Romeo" joka siis kuoli pari kuukautta sitten meidän silmien eteen Hanialla. Cesar on aloittanut hankkeen jossa eurooppalaiset ihmiset tekevät eläinsuojelutyötä maissa joissa sitä eniten tarvitaan. Olen itsekin tutustunut aktiivisesti espanjankoirien hätään ja auttamisen mahdollisuuksiin, mutta vielä tähän mennessä en ole löytänyt mitään suomalaista porttia, jota kautta voisi auttaa Kreikan katukoiria.
Innokkaat kuuntelijat + Hartwall
Rakastuin kovasti kyseiseen maahan, mutta en voi kuvitellakaan meneväni enää uudelleen Plataniakselle tai sen läheisyyteen sen jälkeen, kun viimeinen muisto kreikasta oli autotiellä verenhukkaan kuoleva, maailman suloisin pentu ja katulamppu jonka alle se kyyristyi kuolemaan.
Säälittävintä kyllä, itse en pystynyt tekemään asialle mitään.
Ehkäpä se on osasyytä miksi en halua takaisin, häpeä omasta voimattomuudesta ja tietämättömyydestä sellaisena hetkenä kun tulisi nimenomaan toimia eikä vain yrittää auttaa?

Noh, se siitä sitten. . . .
Tänään Namussa on luvassa klo 21.00 suomen Miss Globe finaali jota odottelenkin suurella jännityksellä. Mukana menossa juontajina Linnea Aaltonen, Viivi Pumpanen ja musiikkipuolen vastaavana Krista Siegfrids. Joten jos tähdellisempää tekemistä ei löydy, pue kauniit  vaatteet yllesi ja saavu seuraamaan missiloistoa! Nähdään siellä. :)
Toivotan vielä hirmuisesti onnea ja tsemppiä omalle suosikki kolmikolleni Katille, Kristiinalle ja Mariannelle, i love you very much girls <3
  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti