tiistai 5. helmikuuta 2013

My Wedding -By Petri Mast

Näin se blogin päivittäminen vain jää  useammin ja useammin.
Ohjelmistossa on ollut vaikka ja mitä .. Lähinnä viime aikoina niin sanottua lähimmäisen auttamista, mutta eipä siitä enempää, eiköhän maailmassa itse kullakin ole joskus vaikeita jaksoja ja silloin täytyy olla tukena niille jotka sitä silloin tarvitsevat.
Tosin, hyvin tällaiset tilanteet muistuttavat siitä miten hyvin itsellä on asiat.
Nauttikaahan ihmiset päivistänne vaikka tuolta koko ajan tuleekin tuutin täydeltä lunta tupaan!

Aika rientää niin hemmetin nopeasti että kohta on jo korkea aika, että kesän hääjuhlan asiat alkaisi olemaan kasassa.
Oltiin miehen ja hänen kaveripariskunnan kanssa Turussa häämessuilla, josta haettiin vinkkiä muunmuassa kukka-asetelmiin, hääkutsuihin, sulhasen pukeutumiseen ja sensellaisiin asioihin.
Perusasiat ovat itselle jo aikalailla selvillä, mutta esimerkiksi hääkortteihin löyty todella hieno tilauslehtiö "messupussista".
Nyt voi alkaa suunnittelemaan viimeisiäkin juttuja.
Hääkukkina aion todella käyttää klassisen kaltaista linjaa ja rakastuinkin viimeisimpänä kukkalajina tuohon ihanuuteen, jota käytin joulukuun kimpussani.
Muistaakseni tuttavallinen nimitys oli preeriaruusu?

Ohessa muutama kuva pelkistetyistä joulukuun häistämme, johon mukaan oli kutsuttu vain lähimmäiset ja jossa tyyli oli talvisen helppo.
Kuvaajana toimi jälleen ihana, mahtava ja mieletön Petri Mast, joka tulee ottamaan kesän alussa meistä viralliset hääkuvamme.

Meillä juhlitaan tänään vuosipäivää, Nellin syntymäpäivää (4v) ja Asserin nimipäivää !  :D
Eli koko taloudella (lukuunottamatta koiria) jonkinlaista syytä juhlaan..
No niin ihmiset.. Rakkautta !









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti